Skip to content

Netin parhaat tuotevertailusivustot

Aikana, jolloin yhä useammat tuotteet ja palvelut hankitaan verkosta, kuluttajan on mahdollista tehdä myös yhä laajemmin vertailuja tuotteista ja niiden hinnoista. Tätä tarkoitusta varten nettiin on ilmestynyt lukuisia kuluttajien ostopäätöksiä helpottavia tuotevertailusivustoja. Erityisesti matkailun ja elektroniikkahankintojen osalta vertailusivustot ovat tulleet hyvin suosituiksi. Osa sivustoista on erikoistunut tietyn aihealueen tuotteisiin kuten lentoihin tai hotelliöiden hintoihin. Jotkut sivustoista pitävät sisällään erilaisten nettikauppojen ja tavaratalojen hintavertailuja kaikenlaisista tuotteista aina elektroniikasta kosmetiikkaan. Vertailtuaan tuotetietoja ja hintoja sivuilta pääsee yleensä siirtymään valitsemansa myyjän verkkokauppaan suorittamaan ostoksensa. Toki joidenkin tuotteiden osalta tuotteen voi käydä hakemassa itse liikkeestäkin, kun on ensiksi selvittänyt, mistä liikkeestä vaikkapa tietyn matkapuhelimen saa edullisimmin.

Tuotteita ja pelipalveluita laidasta laitaan

Kuluttajan kannalta tällaiset palvelut ovat erittäin tervetulleita ja tiedostavia ostopäätöksiä tukevia. Kuluttaja säästää aikaa, vaivaa ja yleensä myös rahaa voidessaan arvioida yhdelle sivustolle kootun datan perusteella itselleen sopivimman tuotteen tai palvelun, ja tehdä tarvittavat hinta-laatu -vertailut. Joillakin vertailusivustoilla myös kuluttajat voivat antaa oman arvionsa tuotteesta tai palvelusta. Tunnetuimpia ja varhaisimpia kotimaisia vertailusivustoja lienevät Vertaa.fi ja Hintaseuranta.fi. Nykyään myös nettipelaajille on tarjolla tällaisia vertailusivustoja: esimerkiksi nettikasinoiden tarjontaa, bonuksia ja muuta toimintaa voi vertailla Casinooppaassa.

Matkailijan käytetyimmät kirjanmerkit

Löytäessään esimerkiksi mieleisensä lentomatkan sopivaan hintaan, ostoksen pääsee tekemään heti, vertailusivulta palvelun tarjoajan omalle sivulle ohjaavan linkin avulla. Sivustojen hakutoimintojen kautta voi varmistua, että saa haluamansa lennon toivomalleen päivämäärälle varmasti edullisimpaan hintaan. Lentomatkojen vertailua tarjoavia sivustoja ovat muun muassa Skyscanner ja momondo. Hotellisivustojen tarjonnan kokoaa puolestaan trivago.Ylipäätään tuotevertailusivustojen avulla kuluttaja voi saada tietoa myös sellaisista palveluntarjoajista, joista ei ehkä muuten saisi tietoa tai osaisi näitä etsiä. Useiden myyjien ja palveluntarjoajien toimiminen samoilla markkinoilla yleensä tarkoittaa kilpailua asiakkaista ja kilpailu useimmiten koituu asiakkaan eduksi. Vertailusivustoja käyttämällä kuluttaja löytää helposti ja nopeasti parhaat diilit useiden myyjien joukosta.